Elämän arvot

Arvot

Luen nyt tätä Sinkun elämää kirjaa, ei nyt ehkä samanlainen wow - fiilis ole tullut tästä kirjasta ainakaan vielä kuin miten ihmeellinen wau - kokemus tuli tuosta Jotta voisin rakastaa - kirjasta joka oli todella kauniisti kuvitettu ja todella jotenkin täynnä asiaa ja ehkä jotenkin kosketti omia ajatuksia ja kokemuksia ja mitä olen ja minne haluan mennä.

Mutta  tässä toisessa kirjassa muunmuassa puhutaan arvoista. Mihin minä uskon. Yksi tärkeimmistä arvoista itselle varmasti ovat rehellisyys ja luottamus. Uskon avoimuuteen ja että rehellisyys maan perii. Anteeksianto on myös minusta tärkeä arvo, koska muuten ihminen jää turhaan roikkumaan vihassa ja katkeruudessa ja muissa negatiivisissa tunteissa jotka syövät sisältä eivätkä edistä kehittymistä ihmisenä. Jäädään liikaa kiinni menneisyyteen ja kokemuksiin jotka on ollut jo.

Luovuus ja kauneus, en tiedä laskenko niitä arvoiksi sinällään, mutta olen luova ihminen joten totta kai arvostan muissakin sitä ominaisuutta ja miten ne voi yhdistyessä luoda jotain vielä hienompaa ja kauneus, jos katsoo maailmassa mieluummin kauneutta kuin rumuutta on maailmankatsomus ja mieli valoisampi ja näkee mahdollisuuksia enemmän kuin epäonnistumisia. Asia, jonka kanssa työskentelen edelleen. Olen jotenkin elänyt ison osaa elämääni pessimistinä ja negatiivisena enemmänkin joten olen jatkuvassa yrityksessä pysyä nyt siellä optimistisemmassa ja positiivisessa päässä jossa näkisin enemmän kauneutta.

Hyväksyntä, hyväksytään itsemme ja toisemme on tärkeä arvo koska ilman sitä ei ole oikein polkua eteenpäin. Itsekunnioitus myös ja sellainen itsearvostus, kuinka monesti onkaan vastaan tullut ihmisiä jotka ajattelevat että minä olen syy heidän onnellisuuteen ja onneen ja itsetunto-ongelmiin. Nope. Minä en ole se tolppa joka saa toisen seisomaan omilla jaloillaan. Se on kahden kauppa ja vaatii että molemmat osaa seistä jaloillaan ja arvostaa itseään, muuten helposti toinen vahvempi myös talloo toisen jalkoihinsa. Toki nämä on asioita joiden kanssa varmasti itselläkin vielä tehtävää, jatkaa itseensä uskomista jne.

Toisen auttaminen, olen aina ollut ihminen joka haluaa auttaa, tulee iloiseksi kun saa tehdä toisen iloiseksi jne ja joskus se menee jopa liiallisuuksiin tai autan omien voimavarojenkin kustannuksella ja ajan itseni uupuneeksi kun en osaa sanoa aina ei. Se on ehkä asia jossa pitää osata huomioida omia voimavarojaan ja osata sanoa milloin ei itsellä ole voimia auttaa tai olla tukena.

Luonto, en osaisi kuvitella asuvani missään missä ei olisi luontoa ja tavallaan vaikka aina alleviivaan että olen kaupunkilaistyttö siihen osittain syynä on sekin kun ei ole korttia ja autoa ja varaa ylläpitää moisia, joten ehkä jos olisi se toinen jonka kautta voisi onnistua niin olisihan se kiva asua maalla tai olla omavaraisempi.

Itsensä kehittäminen, se on varmaan nykyisin vielä isommassa roolissa koska aikanaan tuskin kauheasti osasin katsoa sisään tai pohtia moisia asioita, mutta nyt koen että jos se olen vain minä joka uskoo itsensä kehittämiseen ja haluaa sitä tehdä ja toinen uskoo omaan pysyvyyteensä ja kokonaisuuteensa ilman muutosta ja kehitystä niin en usko että kauhean pitkälle yhteinen tie kulkee. Näkeehän sen jo ystävissä että ihmiset tulee ja osa tippuu pois, toki elämätkin muuttuu, tavoitteet arvot ja kaikki voi muuttua niin ettei enää ole mitään yhteistä.

Onhan noita arvoja muitakin mutta tuossa varmaan muutama asia joita arvostaa itsessään ja muissa.

Toki jos arvomaailma ei kohtaa ei ystävyys/kaveruus/rakkaus kauhean pitkälle kävele, kaikessa tuskin tarvitsee olla samanlaiset, joissakin asioissa ja arvoissa ihminen on joustavampi mutta ne elämänarvot jotka on se oma selkäranka hyvälle elämälle, niistä ei kenenkään pitäisi joustaa.

Poika pelkää tyttöään, tyttö kaipaa äitiään.

Kuinka vuodet juokseekaan ja kuinka elämä muuttuu ja välillä miettii olenko itse muuttunut, kasvanut. Aikanaan kun aloitin vuonna 2016 olisikohan taas päiväkirjan pidon kaivaten sitä kanavaa purkaa omaa oloani ja ajatuksiani ja syventyä hiljalleen itsetutkiskeluun joka oli varsin palkitsevaa, aloin kyseenalaistaa itseäni ja diagnoosejani ja tiedä onko ne nytkään oikein, ei sillä oikeastaan ole edes merkitystä. Ehkä se diagnoosi kuvasi minun nuorta minää, sitä kaoottisten tunteiden kanssa seilaavaa minää joka tunsi jokaisen tunteen niin vahvasti että joko pakahduin rakkauteen tai syvään pelon kuiluun tai pettymykseen ja kuoleman haluun kun uskoin ettei kukaan rakastanut minua, se suuri halu tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, halu rakastaa ja saada rakkautta ja miten pitkälle olinkaan valmis menemään saadakseni sitä. Paljon menetyksiä, paljon synkkiä kausia, elin siinä vuoristoradassa hyvin pitkään. Enkä minä voinut nähdä miten kaikki valintani aiheutti kaiken sen pahan mitä koin, valitsin aina väärin.

Sitten pysähdys ja muutos ja ei se ensimmäinen muutos vuonna 2011 ei vielä johtanut lopulliseen auvoon vaikka päädyin toteamaan että juhliminen ja ainainen alkoholilla läträäminen ei tee minulle hyvää millään tavoin enkä halua olla enää se ihminen joka olin. Paljon kaikkea sattui senkin jälkeen kuten todella huono parisuhde johon ei olisi tarvinnut lähteä laisinkaan mukaan. Lisäsi varmasti tiettyjä traumoja ja pelkoja sisälläni.

Mutta vuonna 2016 aivan aloitin itsetutkiskelua ja elämän pohdintaa ja tein ahaa elämyksiä ja kävin terapiassa sen kaksi vuotta. Mutta sitten se kaikki tyrehtyi. En ole aikoihin edes kirjoitellut mitään järkevää päiväkirjaan, en enää tiedä mitä kaivella vaikka kyllä sitä kaiveltavaa on, mutta ehkä se tukahtui kun terapiassa joutui toteamaan ettemme voi edistyä ja edetä koska on velvollisuuksia ja sitoumuksia jotka estävät että ne minun lukot aukeaisivat syvimmistä asioista ja koska suurin osa tunnelukoista ja haasteista syntyy suhteissa jota ei ollut eikä voi ihan vaan napsauttamalla taikoa plus oma valtava päätös pysyä rakkaudesta kilometrien päässä (koska pelkoni ei halunnut pettyä ja kokea sattumista taas jälleen tuolloin) niin emme voineet käsitellä niitäkään asioita mutta koen että olen siinä vaiheessa että osaisin ehkä jo analysoida niitä asioita itseni kanssa jos joskus parisuhteeseen eksyisin, epäilen vahvasti. Ehkä 12 vuoden päästä ja silloin olen toivottavasti sellainen zen-mestari että oksat alta.

Mutta joka tapauksessa se isojen tunteiden tyttö katosi jonnekin ja tilalle tuli latteiden tunteiden tyttö, jonka järki päätti ottaa vallan ja sysätä sen tunneminän jonnekin lukkojen taakse, koska tässähän pitää nyt selviytyä tavalla tai toisella. Sitähän tässä sitten on koitettu aukoa. No, olen ihan ok ja sillai nyt. Vaikka tässä voisi toki syventyä nyt siihen millaisia arvoja minulla on ja millaista kumppania etsin, hankin vaihteeksi pari hienoa kirjaa; Sinkun elämää ja Jotta voisin rakastaa. Olen lukenut niin paljon pedagokiikasta ja vahvuuspsykologiasta jne lapsen suhteen että nyt minä haluan tutustua lisää itseeni. Itsekehitysaika, korona on oiva aika aloittaa tämä prosessi. Tai no, oishan noita koulujuttuja iso kasa mutta.... Kaipaan kehitystä ja pohdintaa ja kai miettiä ylipäätään elämän suuntia ja tavoitteita kun olen elänyt koko ikäni vähän... tuulen mukana.

Toki tuskinpa tätä kehitystä mitä jo tullut ja mitä jatkan työstämään tulee vielä näkemään vuosikausiin koska en suuremmin usko kohtaavani ketään potentiaalista kumppania kun ei ole sopivia piirejä mistä niitä tulisi plus deittisovellukset yms olen todennut turhaksi ajanhukaksi joissa pinnallisesti korostetaan ulkonäköä. Ei ole minun bravuuria se.

Mutta vaikka olen oppinut jo elämään yksin ilman tarvetta etsiä pakonomaisesti rakkautta tai seuraa ja oppinut että voin olla onnellinen ihan omillani niin olisihan se mukava jos olisi se kumppani jonka kanssa voisi katsoa elokuvia ja sarjoja, lukea kirjoja ja laulaa karaokea ja tehdä ruokaa ja jakaa sitä arkea ja joka ehkä saisi itsensäkin kurkottamaan uusiin ulottuvuuksiin itsensä ja elämänsä kanssa. Mutta se tuskin on tämän hetken asia, vieläkään.

Mutta jospa kirjoitan toiste ehkä siitä millainen olisi minusta potentiaalinen parisuhde ja kumppani, tiedä onko ne sitten sitä mitä oikeasti TARVITSISIN vai muuta...

Olen kasvanut 10 vuodessa paljon, en ole enää se 24-vuotias nuoruusvuosia nauttiva neiti mutta silti, edessä on paljon asioita joissa haluan edistyä ja saavuttaa ja kasvaa ihmisenä.

Muutos

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät ennallaan. En ole varma kuka ensimmäinen henkilö oli, joka sanoi sen. Todennäköisesti Shakespeare. Tai ehkä Sting. Mutta tällä hetkellä lause on selittävä parhaiten traagisesta virheestäni: kyvyttömyyteni muuttua. En usko, että olen yksin tässä. Mitä enemmän tutustun muihin ihmisiin, sitä enemmän tajuan, että se on jokaisen heikkous. Pysymällä täsmälleen samana niin kauan kuin mahdollista, pysyen täysin paikallaan ... Se tuntuu jotenkin turvallisemmalta.
Ja jos kärsit, ainakin kipu on tuttua.

Koska jos otit tämän uskon harppauksen, menisit
mukavuusalueesi ulkopuolelle, tekisit jotain odottamatonta ... Kuka tietää, mitä muuta kipua voi olla siellä odottamassa sinua. Mahdollisuudet ovat, että se voi olla vielä huonompi. Joten ylläpidät status quo:ta. Valitse jo kuljettu tie, eikä se näytä niin pahalta. Ei niin pitkälle kuin puutteet menevät. Et ole huumeriippuvainen. Et tapa ketään - paitsi ehkä itseäsi vähän.

Kun muutumme vihdoin, en usko, että se tapahtuu kuin maanjäristys tai räjähdys, jossa yhtäkkiä olemme tämä erilainen henkilö. Minusta se on pienempi. Sellainen muutos, jota useimmat ihmiset eivät edes huomaa, elleivät he katso meitä todella läheltä. Mitä, kiitos jumala, he eivät koskaan tee. Mutta huomaat sen. Sisälläsi muutos tuntuu erojen maailmasta. Ja toivot että tämä on se. Tämä on henkilö, joka saat olla ikuisesti. Että sinun ei tarvitse enää koskaan muuttua. Se ei todennäköisesti toimi tällä tavalla, koska asiat muuttuvat jatkuvasti. Se on yksi asia, josta tiedän paljon: pidät siitä tai et, asioita tapahtuu koko ajan. Ja ei aina parempaan suuntaan. Yleensä ei, näyttää. Mutta ehkä se helpottuu.

Toivottavasti tämä ensimmäinen muutos ei haittaa liian paljon
ei tapa sinua, et menetä mitään raajoja tai silmää -
tai ystäviä. Sitten tajuaa, että voit tehdä sen uudestaan. Se on kuin silloin, kun joudut siirtämään jotain todella raskasta, kuten sohvaa tai autoa, josta loppuu kaasu. Et tuskin voi tönäistä sitä aluksi, mutta kun se vihdoin alkaa liikkua, on paljon helpompaa työntää loput tieltä. Niin kauan kuin et lopeta työntämistä. Joten luulen, että voit jatkaa muuttumista ... vähän kerrallaan, kun aloitat. Sinun täytyy jonkin verran, koska jos et - jos pysähtyy ja jäädyttää uudelleen - sinulla on silti sama virhe, jonka kanssa aloitkin loppujen lopuksi. Joten sinun on vain otettava mahdollisuus. Ponnista. Ota tämä ensimmäinen askel laatikon ulkopuolelle ja toivottavasti se ei ole liian kamala.

Ja tarpeeksi pieniä muutoksia voi lopulta johtaa siihen että olet todella erilainen. Jopa tarpeeksi, että muut ihmiset huomaavat, ei vain sinä. Sillä on luultavasti jotain tekemistä aikuiseksi kasvamisen kanssa

Kiitollisuus.

Nyt on taas yksi viikko takana ja uusi alullaan. Aloitin tässä kuussa Hyvän mielen vuosi - kirjan kun samalla koitan lukea tuota Hyvän mielen taidot - kirjaa, tarvitsee vähän aina olla jotain. Tämän viikon teemana oli kiitollisuus ja piti pitää viikon ajan kiitollisuuspäiväkirjaa. Kuinka usein me pysähdymme miettimään mistä olemme kiitollisia, mitä kiitollisuus merkitsee sinulle tai minulle? Muistammeko ilmaista kiitollisuutta ystävillemme, perheellemme jne? Osaammeko arvostaa sitä mitä meillä jo on?


Tässäpä muutamia asioita joista olen ollut tällä viikolla kiitollinen:


1. Olen kiitollinen että olen saanut olla Sonjan ystävä jo huikeat kuusi vuotta, ystävyyskään kun ei ole itsestäänselvyys, se voi loppua ihan yhtä lailla kuin parisuhdekin tai mikä tahansa muu ihmissuhde.


2. Olen kiitollinen että olen yhä elossa ja selviytynyt menneistä haasteista.


3. Olen kiitollinen vanhemmista jotka ovat ottaneet minut luokseen asumaan ja huolehtineet minusta kuin omasta lapsestaan.


4. Olen kiitollinen, että olen saanut lapsen vaikka se ei mennyt ihan niin kuin olisin haaveillut.


5. Olen kiitollinen kodista ja ruuasta ja kaikesta siitä mitä tarvitsemme arjessamme.


6. Olen kiitollinen että ainakin vielä Suomessa on sosiaaliturvasysteemi ja valtio huolehtii kansalaisistaan. Olen myös kiitollinen ilmaisesta koulutusjärjestelmästä.


7. Olen kiitollinen että matkan varrella minua ovat auttaneet ventovieraat ihmiset vastikkeetta kuin myös ystävät ja perhe.


Tässä jokunen asia tämän viikon asioista joista olen ollut kiitollinen. Ehkäpä meidän kaikkien pitäisi välillä pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltämme, mistä olemme kiitollisia, se lisää hyvää mieltä ja uskoa vaikeuksienkin keskellä.


Haluan kiittää kaikkia teitä jotka olette olleet mukana elämässäni, jopa teitä jotka ette ole enää mukana nykyhetkessä enää. Kaikki jopa menneet ystävät, tutut ja muut ovat antaneet jotain joka on osana minua mukana nykyhetkessäkin. Jokainen ihmissuhde on antanut jotain ja opettanut itsestäni kuin ihmisistä. Kiitos kaikille jotka olette osana elämääni tai olitte. Ilman hyviä ystäviä ja tukiverkostoa en jaksa uskoa että olisin päässyt näinkin pitkälle. Joten olen kiitollinen ihmisistä elämässäni, hyvinä kuin huonoina päivinä ja jopa heistä jotka eivät jaa enää yhteistä polkua.


Joten, kysymys kuuluu nyt; mistä sinä juuri olet kiitollinen?

What about us?

Ihmiset löytää ystäviä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Päiväkodista, naapureista, koulusta, töistä, harrastuksista ja lähes mistä tahansa. Minulla ei ollut paljoakaan ystäviä lapsena jos ei lasketa naapureita joiden kanssa tuli leikittyä ja äidin ystävän lasta jolle äiti taisi olla kummi. Olihan mulla koulun kautta jopa yksi kaveri.

Läheisemmät kaverit löysin sitten aikanaan demin foorumilta kun Taru sormusten herrasta ja Potterit oli kuumaa kamaa noin sanotusti. Jo tuolloin opin että kaikkea ei ole tehty kestämään, vain yksi tuolta ajalta saamani ystävä on yhä kymmenenkin vuoden päästä elämässä. Kaksi ihmistä joiden kanssa koin olevani jopa läheisempi tuolloin katkesi lopulta välit, kun toinen ihminen olikin ihmissuhteita myrkyttävä katkera ihminen, ja hassua miten haaskasin yli kolme vuotta syyttäen itseäni ennen kuin ymmärsin miten surkuhupaisa ihminen tämä ihminen olikaan ja oli saanut toisenkin ystävän uskomaan omiin satuihinsa, joka alkuun puhui miten myrkyllinen ystävä tämä kyseinen ihminen oli. Silloin se sattui, sattui monet vuodetkin. Jätti arpensa joita kannetaan aina mukana, koska tämä myrkyllinen opetti mitä itsetuhoisuus on, miten sitä toteutetaan.

En sano etteikö tämän yhä elämässä oleman ystävän kanssa ei olisi ollut kipupisteitä ja hetkiä kun usko ystävyyden selviämiseen oli heikko, mutta me onneksi selvisimme siitä. Oli minulla toinenkin tuolta ajalta, jonka piti olla lapseni kummi, mutta sen kanssa meni välit jokunen vuosi sitten ja vaikka sekin silloin suututti ja vitutti ja tuntui että oon haaskannut elämääni ihmiseen joka paljastuu täysin muuksi, ihminen joka oli tärkeä kun erosin siitä kusipäästä Savossa jne olikin yhtäkkiä täysin turha, hukkareissu, ajanhaaskausta. Mutta siitäkin selvittiin.

Kuopion ajan ystävistä ei taida myöskään monia olla jäänyt muuton jälkeen, osaan toki poltin itse siltani, mutta siitäkin voisi toki keskustella pitäisikö toisen osapuolen myös katsoa peiliin jos toistaa itse samaa kaavaa muihinkin ihmisiin. Samapa tuo, tuli ja meni ja selvittiin taas jaloilleen. Toki välillä sitä ikävöi noita ihmisiä, niitä hyviä hetkiä vaikka ne ehkä olikin valheellisia ja epätodellisia. Silti niissä hetkissä oli ollut hauskaa.

Nyt olen taas tajunnut miten huijaavia ja esittäviä ja pinnallisia ihmiset osaa olla. Kuinka heti kun itse tekee vastoin massan odotuksia, heti on seläntakana kauhea paskanjauhaminen käynnissä, paljastuipahan taas että ne ihmiset joista ajattelin että ovat oikeudenmukaisia, ymmärtäväisiä ja joiden kanssa voi jopa keskustella ja olla väleissä vaikka ei enää jokin asia enää kiinnosta, paljastuvatkin mädiksi omenoiksi. Miten paljon tuhlattua turhaa aikaa monen projektin parissa kun lopultakin todelliset persoonat paljastuu maskin alta. Olen kai sitten niin erilainen kusipää itse heille kun en suostu olemaan massaa, en suostu tinkimään omasta hyvinvoinnista ja mielentervedestä VAIN jotta elämä menee kuten heille sopisi. Ehkä hetki jolloin tein valintani oli huono ja sai itsekkään mielikuvan, mutta se ei ollut suunniteltu hetki, se vaan tuli, oli ollut pitkään päässä ja se vaan purkautui vääränä hetkenä antaen vääränlaisen kuvan ehkä, mutta tehty mikä tehty.

Tavallaan kun kerran on jo leimattu valmiiksi takinkääntäjäksi ja nyt en ole luottamuksen enkä minkään arvoinen kun en ole hamaan asti lojaali sopiviksi katsomille tahoille vaan haluan olla se erilainen ja tehdä niin kuin itse näen itselleni hyväksi, olen se hylkiö.

Mutta tällä erää mä en suostu sitä paskaa nielemään. Hymyilemään ja katumaan ja pahoittelemaan. Mä näytän keskaria. Mä sanon vaan kaikille esittäjille: Fuck you, fuck you very much Lily Allenin biisin mukaan. Mä en todellakaan tarttee ihmisiä elämääni missään muotoa jotka myrkyttää minua tai elämääni sillä määrällä kuraa.

SE ON VAIN HARRASTUS! Milloin siitä tuli teille noin vakavaa? Ehkä olisi aika vaihtaa harrastusta jos siitä on tullut noin vakavaa ja se oikeuttaa ihmiset ruotimaan toisiaan ja jauhamaan paskaa ja aiheuttamaan mielipahaa ja mielenkiinnonloppua porukan kanssa toimimiseen, muuten saattaa jopa olla et hissukseen teillä ei oo ketään jäljellä siellä kun todellisuus paljastuu muillekin. Karma is bitch. Have a fukin' nice day!

Ei huolta, en aio olla teihin yhteydessä, kaiken mitä jatkossa haluan teen niissä porukoissa missä on ystävällisiä mukavia ihmisiä jotka tahtoo pitää hauskaa.

Kertakäyttökulttuuri

Ihmiset pohtivat ihmissuhteita ja parisuhteita. Miten kaikesta jopa ihmissuhteista on tullut kertakäyttötavaraa. Kun elämästä on tullut epävakaata ja stressaavaa taloudellisesti tai työn vaatimusten ja ties minkä muun takia ihmiset taitavat haluta tuudittautua siihen ajatukseen että parisuhteen pitäisi olla seesteistä ja helppoa. Kun siihen tulee haasteita ja ongelmia, koetaan helpommaksi heittää se roskiin ja etsiä uusi suhde tilalle kuin että tehtäisiin töitä sen eteen että suhde toimisi hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Ihmiset eivät halua sitoutua ja kantaa omaa osaansa suhteeseen.

Monet eivät edes nykypäivänä halua sitoutua parisuhteeseen, koska sinkkuna on vapaus tehdä mitä huvittaa, kenen tahansa kanssa eikä tarvitse tyytyä yhteen ihmiseen. Helppoa ja yksinkertaista "pikaruokaa", jossa ei tarvitse tehdä suurempaa työtä.

Kun kulutuskulttuurikin on kertakäyttöistä, eikä enää rikkoutuneita asioita korjata vaan vaihdetaan uusiin, on se ajatusmalli tullut ihmissuhteisiinkin. Miksi korjata kun voi saada tilalle uuden? Ei siitä tule sanktioita tai paheksuntaa, kun se on jo normaaliksi luokiteltu. Avioliittokin on vain paperi muiden joukossa, ei lupaus kuolemaan saakka kestävästä rakkaudesta myötä- ja vastoinkäymisissä, en toki sano että asia olisi näin kaikille.

Enää ei ole outoa että on yksinhuoltajia, sekään ei ole enää tuomittava asia vaan on ihan normaalia että toinen lähtee pois ja joko kannetaan silti vastuu jälkikasvustaan tai iloitaan kun sitä vastuuta voi paeta ilman rangaistuksia tai paheksuntaa. On niin helppoa paeta vastuutaan.

Mihin katosi halu sitoutua ja nauttia vakiintuneen suhteen eduista? Toki ainahan rakkaus ei riitä, aina suhde ei toimi, en sano että joka tapauksessa kyse on kykenemättömyydestä tai haluttomuudesta yrittää. Kommunikaatiokyvyllä, itsensä ja toisen ymmärtämisellä, halulla nähdä että suhdearki on muutakin kuin vaaleanpunaisia pilviä ja nuoralla tanssia, voi kantaa pitkälle jos on halua saada suhde toimimaan. Kompromissit ja yhteistyö on avainsanoja. Ja itse koen mukavammaksi ajatuksen pysyvämmästä kuin kertakäyttöisestä suhteilusta siinä että vakituisen ihmisen kanssa voi oppia tuntemaan ihmisestä hyvät ja huonot puolet, kehittymään ihmisenä kuin että ympäristö pysyy vakaampana kuin että aloitat aina kaiken alusta, toiseen tutustumisen, sen arjen rakentamisen ja mistä kukakin pitää jne.

Mutta ehkäpä maailmassa on myös niitä jotka haluavat sitoutua eivätkä kaipaa vapautta saada joka sormelle eri ihmisen, ehkä maailmassa on vielä sitoutuvia suhdeihmisiäkin. Haluan uskoa ainakin ettei ne ole kuolleet sukupuuttoon vaikka kulttuuri ja ihmiskunta on tehnyt kertakäyttö-elämästä niin suvaitsevan haluttavaa.

"Pinnallista kaveruutta
torilla kaupataan
ystävyyden hinta on liian kallis
kun vastapalkkana on kitkerä pettymys
Pinnallisuus on in tässä maailmassa
jossa avoin selkäänpuukottaminen
ja tuomitseminen on arkipäivää
Siispä tarjoilkaamme kevyitä luonne-aterioita
torin laidalla toivoen että joku haluaisi sen ostaa

Syvällisyys ja välittäminen
aito kiinnostus ja persoonallisuus
on lippu yksinäisyyteen
se on rikos suurinta luokkaa

Kaveruuden hintana on
sielusi hautaaminen ja mielesi laimentaminen
erilaisin ainein ja turhin tiedoin

Siis tervetuloa torille
Pinnallista kaveruutta kauppaamaan
(c) 2009 Yuki Ronkainen

Missä se lähimmäisen rakkaus on?

Once again, teksti vuodelta 2012:

En ole täydellinen ihminen, teen virheitä ja olen tehnyt niitä ennenkin ja tulen aina tekemään niitä, se ei tee minusta kädetöntä tai avutonta tai huonoa ihmistä koska kaikkihan niitä on tehnyt ja tulevat tekemään. Se mitä on tapahtunut menneisyydessä on menneisyyttä ja ihmiset tuntuvat tykkäävän ruotia ihmisten menneisyyttä, no riippuen sitten taas kenen menneisyyttä katsotaan, joidenkin menneisyys voidaan lakaista matonkin alle ja olla parasta kaveria ja suojella pahoilta totuuksilta, mutta niin riippuen ihmisestä ja ilmeisesti joillain on mielikuvitusta värittää ihmisten historia megalomaaniseksi eepokseksikin.

No, mutta me ihmiset ryvetäänkin paljon eilisessä, me pohditaan entä jos olisin tehnyt näin, olisiko asiat nyt paremmin vai huonommin. Miksi en tehnyt tuota ja ollut tekemättä tuota? Tätähän me ihmiset teemme alvariinsa, me harmittelemme tekojamme, valintojamme ja omia virheitämme ja niiden seurauksia nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Koirat taas elävät hetkessä, eivät eilisessä, eivät huomisessa vaan tässä hetkessä. Huomista ei ole vielä ja eilinen oli ja meni ja sille ei voi enää mitään, mutta tälle hetkelle me voimme tehdä asioita. Ihmiset siinä missä koiratkin osaavat muuttua parempaan tai huonompaan suuntaan riippuen monista asioista, eri toten ihmisen omasta halusta muuttua tai tehdä toisenlaisia valintoja. Ihmisen pitää myös kyetä näkemään missä tekee väärin tai miksi valinnoilla on paha karma. Jos on sokea omille virheilleen, omille väärille valinnoilleen ja toistaa samaa kaavaa samalla lopputuloksella se on hänen oma häviönsä, mutta jos ihminen haluaa muuttua parempaan ja etsiä uusia uria elämälleen niin sehän on hienoa ja sitä kuuluisi tukea ja kannustaa.

Mutta kuten sanoin, ihmiset rakastaa menneisyyttä ja ihmisten mielestä useimmiten ihminen ei muutu. Kerran paha, aina paha. Ei ihminen muutu, jos hän on jonkun erheen tehnyt aikoinaan voidaan suoraan sanoa että se sama virhe toistuu uudelleen ja uudelleen, mutta ihminen osaa muuttua, vaikka kuinka haluttaisiin pitää ihmistä kuinka kauheana tahansa (Vaikka ihminen tekee kauheita asioita ei se aina tarkoita että ihminen on kauhea tai miten se Greyn anatomian yksi quote menikään) niin se että ihmiset tekevät kaiken tuhotakseen ihmisen elämän, tämän ponnistelut muuttua ja näyttää se että on eri ihminen tuntuu olevan ehkä se suurin syy miksi joillain asiat toistaa samaa kaavaa kun muut niin innolla kampittavat ja edes auttavat oman mielikuvansa toteuttamista.

Ihmiset osaavat tehdä paljon pahaa pelkillä sanoilla ja sanojen lumivyöryllä toisille ihmisille. Kun ihmisen mainetta pilataan, mustamaalataan turhin perustein se voi olla varsin tuhoisaa ja minä toivon että nämä ihmiset koko maailmassa jotka ei usko muuttumisen voimaan ja anna tilaisuutta näyttää kasvaneensa paremmiksi ihmisiksi ja niin edelleen, niille toivon että he kokevat samanlaisen kohtalon joskus kun ne omat luurangot kaapeista paljastuu ja yllättäen ei löydykään pelastavaa peitetarinaa ja yllättäen et olekaan se kaikki tietävä persoona. Haluan uskoa karmaan, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja toisin päin, toisaalta ei taida minullakaan kovin hyvin toimia se karma.

Miksi ihmiset ovat susia toisilleen? Mihin ihmisten oma elämä ja sen omat huolet ovat kadonneet kun on aikaa järjestellä muidenkin elämät oman käsityksensä mukaisiksi, tunkea nenänsä asioihin joihin se ei edes kuulu? Tuntuu että Salatut elämät, BB jne on kyl tosiaan sotkenut yhteiskunnan, omaa rauhaa, yksityisaluetta ei ole vaan kaikki on avoimesti riepoteltavana kenelle tahansa!

Minne helkutin Jumalan selän taakse pitää muuttaa että saa joskus edes luvan hengittää ja elää ilman että kivitetään pienestäkin liikkeestä, yrityksestä elää elämäänsä TÄSSÄ päivässä eikä eilisessä eikä huomisessa. Yhteiskunta syö itse itsensä kun lähimmäisen rakkauskin on selkäänpuukottamista ja selän takana paskan jauhamista. Kohtele toisia kuten haluat itse tulla kohdelluksi? Selkeästi liian moni haluaa itsensä lokaan.

Ihmiset hyvät katsokaa peiliin välillä älkääkö esittäkö tietävänne kaikesta kaiken paremmin kuin muut koska te ette tiedä, koska ei kenenkään elämä ole täydellistä, meillä kaikilla on salaisuutemme, omat erheemme, omat kompastuskivemme, historiamme eikä monella jos kellään ne ole puhtoisia, mutta haluatteko te tuomion menneisyytenne perusteella jos ette ole enää sama ihminen kuin silloin?

Jos melodraamaa, draamaa haluaa niin televisiosta sitä löytyy ja elokuvissa ja kirjoissa, tarvitseeko oikeastakin elämästä tehdä jotain sairasta saippuaoopperaa, mieluummin jos ihmiset keskittyisi katsomaan mihin yli päätään maailma on menossa ja meidän ei tarvitse edes paljoa katsella rajojen ulkopuolelle vaan ihan oman maamme tilaa, meidän helkutin oma maamme on hätää kärsimässä joten jos pitää asioihin saada muutoksia niin jos konkreettisesti laittaisitte sen edes johonkin hyödylliseen kuin muiden ihmisten asioiden sotkemiseen vain koska te tiedätte paremmin ja te tiedätte kenellä oikeus elää ja olla ja kenellä ei saisi edes ipanoita olla!

Joo, voi olla varsin ärhäkkä tämä teksti mutta tämä sisältää kyllä monen muunkin ihmisen puolesta varmasti saman ajatuksen. Plus, kannustan puhumaan asioista asianomaisten kanssa eikä aina kuuntelemaan muiden paljon värikkäämpiä kertomuksia jotka ovat kaukana totuudesta. Piste. Aaamen ja hyvää päivän jatkoa!

Ketkä inspiroivat sinua? Miksi?

Ostin joku aika sitten kirjan nimeltä Kuka minä olen? - ystäväkirja minusta omaan itsetutkiskeluuni. Vaikka kirjassa on paljon itseään toistavia kysymyksiä, on siinä myös hyviä kysymyksiä ja ajattelin niistä joitain kirjoittaa ihan blogiteksteinä. Tässä ensimmäinen kysymys, johon eilen aloitin vastaamaan.

1. Kelly Clarkson

Eilen katselin hänen julkaisemaansa videota jossa oli hänen syntymäpäivänsä. Hän oli hikisissä pyjamissa ja hiukset sekaisella nutturalla, aamufresh mamma tekee siinä perheen tekemää arvoitustehtävää, josta selkiää että pääsee tyttöjen retkelle äitinsä ja siskonsa jne kanssa. Pointti tässä on se, että hän on tunnettu laulaja ja äiti ja hän kykenee julkaisemaan materiaalia jossa ei ole viimeisen päälle tälläytynyt vaan on jalat maassa oleva tähti joka on sympaattisen oloinen ja se riemu mikä kyseisestä lahjasta tuli hänelle oli niin ihanan suloista. Arvostan tällaisia persoonia jotka eivät anna julkisuuden nousta hattuun ja huolehtivat itsestään ja perheestään olemalla ihan omia itsejään.

2. Jared Leto

Tämä mies tekee varsin lahjakkaita suorituksia näyttelijänä, mutta eri toten hän tekee musiikkia joka koskettaa miljoonia ihmisiä. Hän järjestää camppeja faneilleen joissa he pääsevät viettämään aikaa bändin jäsenten kanssa, hän ottaa kontaktia faneihinsa keikoilla kuin niiden ulkopuolella. Hänellä on mielipiteitä ja tuo niitä myös julki musiikillaan yms. Hän haluaa parantaa maailmaa ja ihmisten hyvinvointia. Hänen lisäkseen voisin mainita tähän myös Leonardo Dicaprion joka tekee töitä ympäristön puolesta. Tällaiset ihmiset jotka haluavat taata tuleville sukupolville paremman maailman ovat hatunnoston arvoisia henkilöitä.

3. Anne Rice

Kirjailija joka on tuottanut upeita teoksia, on ollut uskossa kuin poistunut kirkosta. Ihminen joka osaa muuttaa mieltään ja myöntää olleensa väärässä. Hän kuuntelee faniensa mielipiteitä ja haluaa tuottaa tällä hetkellä sellaista televisiosarjaa kirjoistaan johon fanitkin saavat sanoa mielipiteitään, eli haluaa että fanitkin nauttivat tuotoksestaan. Sympaattinen ihminen joka olisi kunnia tavata. Hän on jo iäkkäämpi nainen ja silti niin mukana nykypäivän teknologiassa ja aikaansaava ihminen. Haluaisin olla yhtä eläväinen kun pääsen tuohon ikään.

Ehkä voisi sanoa että näyttelijät & laulajat & kirjailijat jotka ovat jalat maassa ja saavuttaneet nykyisen pisteensä kovalla työllä eivätkä ole antaneet vastoinkäymisten pysäyttää heitä ja sen lisäksi haluavat tehdä hyvää toisille ja ottaa kantaa asioihin, koska he tavallaan toimivat esimerkkeinä nuorille kuin aikuisille että unelmat voivat toteutua, että jokaisen teoilla on merkitystä.

Myös voisin sanoa että ihan tavalliset matti meikäläisetkin ovat inspiroivia omilla teoillaan ja sanoillaan. Kaikki he jotka ihan pienilläkin asioilla auttavat muita, pienelläkin sanalla tai teolla voi olla suuri merkitys toiselle, joten tällaiset arjen sankarit ovat inspiroivia persoonia joista voisi kuka tahansa ottaa mallia.

Ne jotka vastoinkäymisistä huolimatta tekevät töitä sen eteen että saavuttaisivat tavoitteensa, ovat myös inspiraatiota antavia, heidän tarinansa varmasti kannustavat monien ihmisten elämää joilla itselläänkin vastoinkäymisiä ja usko vähissä.

4. Äidit & Isät

Tämä viimeisenä, nämä ihmiset tekevät suurta työtä kastattaessaan lapsia ja tehden kaikkensa että talous kantaa ja että lapset saavat kaiken tarvitsemansa. He kantavat suurta vastuusta jostain arvokkaammasta kuin raha ja omaisuus ja se huoli että jos lapsille sattuisi jotain. He kasvattavat uusia aikuisia jotka jatkavat meidän jälkeemme uuden sukupolven kanssa ja luovat maailmasta parempaa paikkaa heille kuin toisille ja heitä varten meidän pitää taistella sellaisen maailman puolesta missä heidän on hyvä elää meidän jälkeemmekin.

Just few days more

 Tänäänukosti ja satoi kaatamalla ja olin aivan fiiliksissä asiasta. On outoa nauttia asiasta joka Suomessa saisi kiroilemaan ja ajattelemaan todella negatiivisesti, kerrankin vaan annoin itseni nauttia siitä, kohdata se positiivisella mielellä. Huomenna viimeinen päivä koulussa, paljon on opittu ja nähty mutta en kyllä ole kauheasti oppinut ohjelmista yms mutta täältä saanut inspiraatota opetella asioita itse. Haluan harrastaa digitaalista piirtämistä & värittämistä photoshopilla, haluan oppia animaatiota after effectsillä ja muilla ohjelmilla, haluan päästä opiskelemaan jonnekin missä näitä opetetaan yhtä hyvällä opetustasolla kuin täällä. Nämä opettajat ovat inspiroivia, kärsivällisiä, auttavaisia, ajan tasalla. Jopa web sivujen opiskelu täällä olisi jopa KIINNOSTAVAA uusimmilla ohjelmilla ja sen opettajan opastuksella.

 Kuten yksi opettaja haastattelussa sanoi, opettajan on saatava oppilaat pitämään itsestään jotta he voivat pitää aineesta ja oppia sitä hyvässä ilmapiirissä, jos oppilaat ei pidä opettajastaan on koko oppiminen tyhjän päällä koska kiinnostus oppimiseen lopahtaa, olen nähnyt asian itsekin esmes psykologian kanssa, yhden opettajan kurssilla koko aine tuntui maailman kuivimmalta aiheelta, toinen opettaja sytytti rakkauden aineeseeen. Olen myös vähän fanittanut täällä Aniplay - kauppaa ja final fantasy - fanityttö osteli vähän FF - aseita koruiksi kuin Cloudin advent childrenin koottavan aseen. Myös Cloudin kaulakoru haettu ja oletettavasti haen vielä rannekorun. Sitten etsimään asua ja teetättää tai tilata jostain se ase, minkä voisi myös seinälle laittaa. Oon nyt niin antanut sisäiselle fanitytölle vallan tehdä hulluja ostoksia. Hentaitakin köhköh taisi tulla ostettua tarrakorttien ja julisteen muodossa. Tuliaisia pitäisi loihtia vielä ömm....

 Tää mesta on osoittanut minulle että mulla on henkisiä ja fyysisiä voimavaroja parempaan ja tehokkaampaan ajankäyttöön ja työntekoon jos haluan ja ympäristö olisi yhtä motivoiva ja inspiroiva kuin täällä. Jos ikärajaa ei olisi ja siirtymä olisi helppoa haluaisin jäädä opiskelemaan tänne. Koulu jossa on laajempi ainevalikoima ja opetus laadultaan huipputasoa kuulostaa niin houkuttelevalta. Tää kulttuuri ja ihmisten kohteliaisuus ja ystävällisyys ja avoimuus on aivan uskomatonta.

 Huomenna alkaa viimeinen weekendi ja aika alkaa sulatella opittua ja koettua ja hakea viimeiset kokemukset ennen maanantain superaikaisia lentoja kohti Saksaa ja sieltä Suomeen. Kaipaan joitain asioita jo kotoa, kuten kahvi suomalaisittain ja pleikkarilla pelaaminen (Squall I am craving for you already <3) ja tietenkin oma ihana poikani joka on reippaasti ollut isovanhemmillaan ja ollut ihastuttavaa seuraa videopuheluiden muodossa.

Olen kiitollinen kaikesta mitä olen kokenut, hyvät ja huonot hetket koska tiedän nyt myös mitä asioita lähteä pohtimaan ja työstämään, ottaa elämään uutta suuntaa ja taistella itsensä sinne missä haluan olla. Tässäpä tämä lyhyt avautuminen.

Kauan kauan sitten kesäisessä Suomessa syvennyin itsepohdiskeluun

Tämä oli sinulle aikanaan kesällä kirjoitettu teksti ja myös itselleni, joten vaikket koskaan tätä saanutkaan lukea, julkaisen sen nyt julkisena blogitekstinä.

Minä olen huono kommunikoimaan välillä, koska minä pelkään. Vaikka puhumattomuus voi tehdä tilanteesta pelottavan ja jopa pahentaa asioita, on puhuminenkin pelottavaa, koska lopputulos voi olla täysin sama ja epätietoisuudessa vaikka se niin tuskallistakin saattaa olla, on joskus turvaisampaa. Onhan se loppupeleissä parempi päätyä lopputulokseen oli se mitä tahansa kuin jatkaa siinä valheessa elämisessä, mutta se ei ole aina niin yksinkertaista astua sitä askelta.

Koen että minussa on "bugi" jota en osaa selittää, mutta joka tavallaan tuntuu ajavan suhteitani puihin. Kuinka olen jotenkin irtonainen muista ihmisistä ja heidän toimintatavoistaan ja sosiaalisesta käytöksestä. Olen aina sanonut miten koulukiusaus jätti jälkensä itsetuntooni ja minäkuvaani, mutta nyt uskon että sillä on ollut vaikutusta myös persoonaani rikkoen jotain vuorovaikutustaidoissani ja muiden ihmisten ymmärtämisessä ja siihen etten koe toimivani kuten muut. Myös se ja nuoruuden menetykset ystävyyssuhteissa ja rakkaudessa ovat saaneet minut kammoamaan menettämistä ja se miten olen reagoinut siihen aiemmin, on saanut minua välttelemään sitä.

Tiedostan myös että pitämällä asioita sisälläni ei ainakaan saavuta mitään, päinvastoin. Mutta taas kerran jokin vahvempi minussa telkeää minut siihen paikoilleen.

Vaikka tällä ei olisi mitään vaikutusta jatkolle, olen ainakin kyennyt kerrankin yrittämään ilmaista itseäni syvemmin ja omia pohdintoja omasta käytöksestäni ja pelkojeni syistä.

Koska olen hirveän huono kontrolloimaan omia ajatuksiani ja tunteitani ja tunnen aina kaikesta liikaa. Osaan toki "unohtaa" hetkellisesti ja uskotella etten välitä tai muuttaa suhtautumistani, mutta eihän se ole kuin suojakupla. Tämän takia välillä toivoisi olevani järki- kuin tunne-ihminen.

Menneisyyden opettama epävarmuus kalvaa ja aiheuttaa ongelmia jos toinen osapuoli on vaikeaselkoinen, etäinen tai muutoin antaa syytä epävarmuudelle elää ja lietsoa moista olotilaa.

Analysoin ihmisiä oppimallani tavoilla tehden päätelmiä vaikka ne ei välttämättä pitäisi paikkaansa, koska edelleen pelkään että niissä onkin perää ja siten en halua niitä tuoda ilmi. Koska joku minussa käskee tuudittautua epätietoisuuden valheelliseen turvaan kuin kohdata uusi mahdollinen pettymys.

-

Tässäpä tämä teksti on. :3